Kaisu Lahikainen on ensimmäinen vuoden lauritsalalainen

Lauritsalan kartanolla perjantaina 24.8. 2012 avatussa Kyliltä kartanolle –tapahtumassa julkistettiin ensimmäinen Vuoden lauritsalalainen. Arvonimen saa Lauritsalan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Kaisu Lahikainen.

Kaisu Lahikainen toimii aktiivisesti ja innostuneesti kotiseutunsa Lauritsalan hyväksi. Hän on puolustanut paikallisen kulttuurin ja palvelujen säilymistä sekä ollut mukana järjestämässä lukuisia tapahtumia ja retkiä. Lahikainen muistaa tuoda lauritsalaisuutensa esille eri tilanteissa. Kaisu Lahikainen on omalla toiminnallaan tuottanut Lauritsalalle erittäin runsaasti positiivista mainetta ja julkisuutta. Hän on siksi luonteva valinta ensimmäiseksi Vuoden lauritsalalaiseksi.

Lahikainen on syntyjään (s. 1956) lauritsalalainen. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän asui Lauritsalan keskustassa Tornitalossa ja myöhemmin Hovinpellolla. Myös koulunsa hän kävi kokonaan Lauritsalassa: ensin Luukkaan keskuskansakoulussa, sitten Lauritsalan yhteiskoulussa, mistä hän pääsi ylioppilaaksi viimeiseltä vuosiluokalta vuonna 1975. Vuotta myöhemmin aloittaneeseen Lauritsalan lukioon Lahikainen ehti vasta opettajaksi vuonna 2004.

Ennen kuin Kaisu Lahikainen päätyi omaan kouluunsa pidetyksi opettajaksi, hän ehti tehdä monipuolisen uran kielen ja kulttuurin asiantuntijana, kirjoittajana sekä kirjallisuuden kääntäjänä. Filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa suoritettuaan palasi hän perheineen Lappeenrantaan vuonna 1985, ensin Karjala-lehden toimittajaksi 1985 – 88, ja vuosiksi 1988 – 1991 lehden päätoimittajaksi. Lisäksi Lahikainen on toiminut Karjalan Liiton Etelä-Karjalan projektisihteerinä, sekä Karjalan Liiton järjestö- ja kulttuurisihteerinä 1997 – 2002.

Toimittajavuosista lähtien hän on välillä toiminut freelance-toimittajana sekä suomentajana. Erityisesti Lahikainen on saanut tunnustusta virolaisen kirjallisuuden kääntäjänä. Merkittävimpiä palkintoja ovat kääntäjien valtionpalkinto Jouko Vanhasen kanssa Jaan Krossin romaanista, sekä viimeksi tänä vuonna saatu Agricola-palkinto Ene Mihkelsonin romaanin Ruttohauta suomennoksesta.

Kaisu Lahikaisen perheeseen kuuluvat aviopuoliso Martti Lahikainen. Molemmat lapset, tytär ja poika, ovat jo aikuisia. Lahikaiset ovat yhdessä aktiivisesti osallistuneet Lauritsalan yhdistystoimintaan. Martti ja Kaisu tapasivat ja ystävystyivät nuorina Lauritsalan partiotoiminnassa, ja jo 1980-luvulla molemmat liittyivät Lauritsala-seuraan ainaisjäseniksi. Vuodesta 2011 Kaisu Lahikainen on ollut Lauritsala-seuran sihteeri.

Ensimmäinen vuoden lauritsalalainen

Lauritsala-seura aikoo valita vuoden lauritsalalaisen vuodeksi kerrallaan. Ensimmäinen arvonimi annettiin nyt juhlavuotena, 80 vuotta Lauritsalan kauppalan perustamisen jälkeen. Seurassa on sovittu, että arvonimi annetaan lauritsalalaiselle tai Lauritsalasta kotoisin olevalle omalla alallaan ansioituneelle henkilölle, joka on toiminnallaan tuottanut kotiseudulleen positiivista mainetta. Valinnan tekee Lauritsala-seuran johtokunta. (Kaisu Lahikainen ei ole osallistunut tämän vuoden valintaan.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close