Tekninen toimi tutkii, mitkä Lauritsalan rakennukset tarvitsisivat suojelumerkinnän. Lisäksi Hakalin asuinalueelle halutaan laatia rakennustapaohje alueen ilmeen säilyttämiseksi.
Lappeenrannan kaupungin tekninen toimi tutkii Lauritsalan asemakaavan tarkistuksen yhteydessä, mitkä Lauritsalan rakennukset tarvitsisivat suojelumerkinnän.
Lauritsala-seuran puheenjohtajan Anne-Maija Laukkaan mukaan asia on kaivannut tarkistamista jo pitkään.
– Jotkut rakennukset, jotka eivät välttämättä tarvitsisi suojelua, ovat saaneet suojelumerkinnän, kun taas esimerkiksi Lauritsala-talo on ilman suojelumerkintää, sanoo Lauritsala-seuran puheenjohtajn Anne-Maija Laukas.
Lauritsala-talo on 30-luvulla rakennettu funkkistyylinen rakennus.
– Omaa aikakauttaan kuvaava rakennus. Tuskin sitä purkamaan ruvetaan, mut eihän tulevista sukupolvista toisaalta voi tietää, Laukas sanoo.
Hakaliin rakennusohjeet
Tekninen toimi valmistelee myös rakennustapaohjetta puutalovaltaiseen Hakaliin. Alue muodostui alun perin sahatyöläisten asuinalueeksi 1900-luvun alussa.
– Halutaan ohjeet, jotka velvoittaisi säilyttämään osan vanhoista rakennuksista ja jos purkamaan lähdetään, niin ihan uusien rakennuksien tulisi sopia ympäristöön. Ei liian uudenaikaista, ei liian isoa, Laukas avaa.
Vuodenvaihteessa Lauritsalan kauppalan perustamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta.
(YLE Etelä-Karjala 27.12.2011)