
Lauritsala-seura on nimennyt lapsuutensa ja nuoruutensa Lauritsalassa eläneen dosentti Ville Kivimäen Vuoden lauritsalalaiseksi 2026. Kunniamaininnan luovutti Lauritsala-seuran puheenjohtaja Kimmo Kilpiä 12.10.2026 Lappeenrannan pääkirjastossa, Kivimäen pitämän ja Kotkaniemi-museon tuottaman Itsenäinen Suomi -luentosarjan ensimmäisen luennon Suomalainen yhteiskunta sodassa: Mitä vuosista 1939–1945 on opittavissa? yhteydessä.
Valinnan perusteina on Kivimäen lauritsalalaisuus, joka on kantanut häntä pitkälle akateemisella urallaan ja näin tuonut myönteisellä tavalla esille monien mahdollisuuksien Lauritsalaa, josta on ollut ja on edelleen hyvä ponnistaa maailmalle. Lauritsalan hyvä nuoruuden kasvualusta on mahdollistanut ja tuonut Kivimäelle myös Tieto-Finlandia-palkinnon ja vuonna 2020 Suomalaisen Tiedeakatemian Humanistipalkinnon. Hänen tutkimansa aihepiiri on edelleen ajankohtainen ja hyödynnettävissä vallitsevassa maailmantilanteessa.
Kivimäki on syntynyt Helsingissä ja muuttanut Lauritsalaan 5-vuotiaana, jossa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän aloitti historian opintonsa Joensuun yliopistossa, mutta siirtyi sittemmin Turun Åbo Akademiin, jossa väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2013. Väitöskirja Battled Nerves: Finnish Soldiers’ War Experience, Trauma, and Military Psychiatry, 1941–44 edustaa pohjoismaiden historiaa ja käsittelee suomalaissotilaiden psyykkisiä häiriöitä jatkosodan aikana. Väitöskirjan suomenkielinen versio Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945 voitti vuoden 2013 Tieto-Finlandia-palkinnon.
Kunniamaininnan vastaanottopuheessaan Kivimäki muisteli lämmöllä eritoten Lauritsalan kirjaston vaikutusta siihen mihin elämä on hänet sittemmin vienyt.
Kunniamaininan hänelle luovuttivat Lauritsala-seura ry:n puheenjohtaja Kimmo Kilpiä, johtokunnan jäsenet Jaakko Pursiainen ja Sirpa Nurkkala-Kilpiäinen.
