Kesäretkellä viihdyttiin ja nähtiin monenmoista

Strömforsin Ruukin miljöötä kauniina kesäpäivänä. Vedestä heijjastuu pilviä ja punaisia puurakennuksia.

Seuran kesäretki viettiin tänäkin vuonna kesäisessä säässä Kotkan Langinkoskella ja Loviisan Strömforsin Ruukissa.

Lauantaiselle retkelle oli ilmoittautunut lähes 40 henkeä, joten linja-autossa kävi mukava puheensorina ja oli sopivan väljää. Matkanjohtajana toimi Sirpa ”Sipu” Nurkkala-Kilpiäinen, joka piti seurueesta hyvää huolta infoten mm. päivän aikatauluista ja pääluvusta.

Sirpa Nurkkala-Kilpiäinen pitää bussissa nimenhuutoa.

Päivän ensimmäinen kohde oli Kotkassa sijaitseva Langinkosken keisarillinen kalastusmaja, jossa meille oli varattu kaksi opasta kertomaan paikan historista. Puolitunisen kierroksen jälkeen osallistujat pääsivät tutustumaan alueeseen omatoimisesti ja nauttimaan Kahvila Dagmarin antimista.

Langinkoskelta jatkettiin matkaa kohti Loviisaa ja Strömforsin Ruukkia, jossa jokainen sai tutustua alueeseen ja sen tarjontaan ja historiaan omatoimisesti. Samalle päivälle sattui myös vanhojen autojen picnic-tapahtuma, konsertteineen ja myyntikojuineen, joten paikalla oli melkoinen määrä hyväntuulisia ihmisiä ja komeita vanhoja autoja eri vuosikymmeniltä sekä ajan tyyliin pukeutuineita ihmisiä.

Tarjolla oli taidenäyttelyitä, sepän pajan takojanäytöksiä, kirpputoreja, hotdog -kioski vanhassa Renaultissa ja elävää musiikkia, Strömforssin normaalin tarjonnan lisäksi. Saatiin myös reissun ainoa ukkoskuuro, joka sattui sopivasti lounasaikaan, joten se ei juurikaan haitannut alueeseen tutustumista.

Mukavatkin päivät loppuvat aikanaan, joten kotimatkalla olikin sitten tyytyväistä porukkaa ja annettiin jo ennakkotietoa tulevista retkisuunnitelmista vielä tämän vuoden puolella. Tästä lisää syksymmällä.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close