KUKA OLI LAURITSALAN ENSIMMÄINEN KAUPPALANJOHTAJA SANTERI JACOBSSON?
Lauritsala-seuran esitelmäsarjan tunnetuista lauritsalalaisista aloittaa Irja Mether, joka kertoo Lauritsalan kauppalan ensimmäisestä kauppalanjohtajasta Santeri Jacobssonista. Tilaisuus on
Lauritsala-talossa sunnuntaina 29.1. kello 14:stä alkaen. Esitelmän ja keskustelun jälkeen tarjotaan kahvit.
Santeri Jacobssonilla oli ollut värikäs elämä ennen Lauritsalaan tuloa. Viipurilaisena ylioppilaana hän tuki 1900-luvun alussa juutalaisten kansalaisoikeuksia ja sai muitakin puolelleen. Viranomaiset puolestaan toimittivat hänet ensin Spalernajan vankilaan ja sitten karkotukseen Siperiaan, koska hänellä katsottiin olevan yhteyksiä vallankumouksellisiin piireihin.
Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen Jacobsson pääsi palaamaan Viipuriin, jossa toimi kirjakauppa- ja sanomalehtialalla. Siirryttyään Helsinkiin hän oli Neuvostoliiton kauppaedustajiston kirjeenvaihtajana, mikä taas kiinnosti Etsivää keskuspoliisia.
Valinta Lauritsalan kauppalanjohtajaksi ei sujunut ongelmitta, mutta Jacobssonin aloitettua työnsä 1932 häneen oltiin hyvin tyytyväisiä. Jacobsson hoiti virkaansa talvisodan alkuun saakka ja erosi tehtävästään keväällä 1940.
Lauritsala-seuran esitelmätilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita.