Hyvät lauritsalalaiset!
Vuoden vaihtuessa tulee kuluneeksi 80 vuotta Lauritsalan kauppalan perustamisesta. Vuonna 1932 toimintansa aloittanut Lauritsalan kauppala perustettiin kokoamaan Saimaan kanavan läheisyyteen nopeasti kasvaneet teollisuus- ja asuinalueet omaksi itsenäiseksi kunnakseen. Nuori kauppala sai vaalittavakseen vankat historialliset perinteet kanavan suulle muodostuneena teollisuusyhdyskuntana, jonka oli kyettävä kehittymään modernien tarpeiden mukaisesti. Lauritsalan kauppala ehti toimia 35 vuotta itsenäisenä alueena ennen kuin se lakkautettiin ja liitettiin kuntaliitoksessa osaksi Lappeenrannan kaupunkia vuonna 1967.
Lauritsala on säilynyt virkeänä ja omaleimaisena alueena, jota kannattaa juhlia. Paljon puhutaan myös Lauritsala-hengestä. Lauritsalan juhlavuotta juhlimme näyttävästi koko vuoden.
Vuosi alkaa nyt vuoden vaihtuessa Lauritsala-seuran järjestämällä ilotulituksella Luukkaansalmen sillalta. Ampumisesta huolehtii Lauritsalan VPK ja kustannuksista vastaavat Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan Energia Oy. Parhaita ilotulituksen katselupaikkoja ovat sellaiset, joihin sillan valot näkyvät.
Tammikuussa julkistetaan ”Miun Lauritsala” -valokuvauskilpailu lauritsalalaisille lapsille ja nuorille. Kuvista järjestetään näyttely syksyllä.
Tammikuun 29. päivänä aloitetaan Tunnettuja lauritsalalaisia -luentosarja kertomalla ensimmäisestä kauppalanjohtajasta Santeri Jakobsonista. Luentoja jatketaan pitkin vuotta.
Huhtikuun 20. päivänä Lappeenrannan kaupunginorkesteri tulee pitämään konsertin Lauritsalan kirkkoon.
Lauritsala-seura ja Lappeenrannan kaupunginmuseo tekevät kesäksi valmistuvan Lauritsalan arkkitehtuuri- ja historiallisia kohteita esittelevän kävelykierrosoppaan, jota jaetaan useissa paikoissa kaupunkilaisille ja matkailijoille.
Viime kesänä suuren suosion saavuttanut Kyliltä kartanolle -tapahtuma järjestetään myös tulevana kesänä. Tapahtuman yhteydessä valitaan Vuoden lauritsalalainen.
Syksyllä Lauritsala-seura järjestää kevyen musiikin konsertin, jonka teemana on Lauritsala.
Joulukuun alussa pidetään Lauritsalan kartanolla Joulumarkkinat.
Tässä on lueteltuna osa vuoden tapahtumista. Juhlavuotena tulee siis olemaan runsaasti tarjontaa eri ikäisille asukkaille.
Kasvatus- ja opetustoimen palveluverkkopäivitys Lauritsalan palvelualueen ja lukiokoulutuksen osalta valmistuu alkuvuonna ja esitellään kaupunkilaisille helmikuussa. Päätökset asiasta tehdään maalis-huhtikuussa. Toivon alueen asukkaiden olevan erittäin aktiivisia asiassa, jotta alueelle saadaan järkevät kouluratkaisut ja lukiomme säilyy.
Lauritsalan alue- ja liikekeskuksen kehittämistyö on käynnissä. Työryhmän ja konsulttien esitykset alueen kehittämiseksi esitellään asukkaille toukokuussa. Jotta Lauritsala säilyisi elinvoimaisena ja vetovoimaisena asuinpaikkana ja kehittyisi entisestään, tarvitsemme ehkä radikaalejakin ratkaisuja alueelle. Uskon teidän tutustuvan avoimin mielin työryhmän esityksiin, joiden tarkoituksena on luoda Lauritsalasta todellinen aluekeskus isoilla kirjaimilla.
Pysähtykää hetkeksi miettimään mennyttä vuotta. Sinetöikää muistot lämpimänä sydämeenne ja suunnatkaa avoimin mielin kohti uutta vuotta.
Toivotan teille kaikille hyvää uutta vuotta 2012!
(Lauritsala-seuran puheenjohtajan Anne-Maija Laukaksen puhe uuden vuoden tilaisuudessa, jonka järjestivät Lauritsala-seura, Lauritsalan alueen asukasyhdistys ja Lauritsalan seurakunta 31.12.2011 klo 21 Lauritsalan VPK:n pihalla)