
Lauritsalan Sahan draamakierrokseen pohjautuvan dokumenttielokuvan ensi-ilta Lauritsalan työväentalolla täytti sali ääriään myöten. Valitettavasti kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään, joten turvallisuussyistä osa viimehetkellä saapuneista, jouduttiin käännyttämään pois.
– Emme odottaneet näin valtaisaa kiinnostusta. Totesi Lauritsala-seuran puheenjohtaja Ari Gustafsson näytöksen alkupuheenvuorossa.
Yleisöltä saadun palaute oli todella positiivista ja niinpä Lauritsala-seura järjestää vielä toisen näytöksen myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, kunhan paikka saadaan varmistettua.
Näytöksen lopuksi Lauritsala-seuran varapuheenjohtaja Hanna Ruokoniemi kukitti vielä draamakierroksen sekä elokuvan avainhenkilöt:
Päivi Lahtinen, joka ohjasi esityksen.
Heikki Lehtipuro, joka kokosi historian
Hiski Hämäläinen / Hiski Show, joka vastasi elokuvan tekemisestä ja näytöksen tekniikasta.
Sirkka Kaksonen, joka koordinoi koko projektia ja käsikirjoitti esityksen.
